Pentueet
infoa ja suunnitelmia
Pentueita syntyy lähinnä kysynnän mukaan, mutta yleensä korkeintaan pari pentuetta vuodessa. Jokainen Deepakiin syntynyt pentue on tarkoin harkittu, ja olemme myös tarkkoja siitä, kenelle annamme pentumme, jottei mikään kasvateistamme joutuisi huonoon kotiin, tai ns. kiertoon. Valitsemme vanhemmat huolella, emmekä tee hätiköityjä päätöksiä. Vanhemmilta vaadimme tietenkin terveyttä sekä hyvää luonnetta, mutta niiden lisäksi myös menestys mm. näyttelyissä vaikuttaa vanhempien valintaan. Emme tietenkään käytä samoja koiria moniin pentueisiin, ja varsinkin nartuille annamme tarpeeksi aikaa "palautua" edellisestä pentueesta, ennen kuin edes harkitsemme mahdollista seuraavaa pentuetta sillä nartulla.
Suunnitelmia tulevaisuudelle
Sen tarkempia suunnitelmia Deepakin seuraavalle pentueelle ei tällä hetkellä ole (ja kyseessähän olisi myös Deepakin ensimmäinen pentue!). Alustavia varauksia ja kyselyjä pentueesta olemme jo saaneet, joten todennäköisesti ensimmäinen pentueemme tähtäämme joko loppuvuodeksi, tai sitten vuoden 2009 alkuun. Tarkempia tietoja tulee kyllä sivuille jo hyvissä ajoin, mutta vaikkei vielä mitään varmaa olekaan päätetty, kiinnostuneet voivat jo kysellä asiasta vaikkapa sähköpostitse. Toivoisimme kuitenkin, että jo ennen yhteydenottoasi voisit lukaista myyntiehdot, ja tietenkin myös kasvatusperiaatteitamme, jotta tiedät, minkälaisesta paikasta vauveliinisi olisit hakemassa.