Taukoilua edessä

Kuten ehkäpä kävijät ovat huomanneetkin, Deepak Eurasiers on nyt jo pidemmän aikaa elellyt täysin vailla päivityksiä. Siksipä päätimmekin yhteistuumin laittaa kennelimme hetkeksi tauolle ja jatkaa sitten, kun mielenkiintoa ja aikaa riittää enemmän.

Myös pentuesuunnitelmat siirtyvät kauemmaksi. Pahoittelut kaikille, jotka olivat pentua hankkimassa pentueesta jonka piti alkuvuodeksi syntyä.

Koiria ei tauon aikana kisautella, vaan kaikki toiminta on täysin jäissä. Palaamisajankohdasta emme vielä osaa sanoa mitään, mutta tauko tullee olemaan kuitenkin melko pitkä.

Mukavaa kevään jatkoa kaikille!

Terveisin Sid ja July sekä kennelimme karvakuonot Denis, Frita ja Hilda
sähköposti