Elokuu 2008
rakas päiväkirja..
30.08.2008
Koirille päivitelty muutamia tuloksia lisää, Frita jatkaa hienoa menestystään näyttelyissä, Hilda ja Denis taasen agilityssä ja tokossa. Suunnittelemme parhaillaan Deepakin siirtämistä tauolle, jonka aikana olisi sitten tarkoitus uusia paljon sekä sisältöä, että sivujen ulkomuotoa. Tästä kuitenkin lisää myöhemmin, mutta varautukaa siis mahdollisesti tulevaan pieneen taukoon!
03.08.2008
Lisäilimme sekä uroksien, että narttujen sivuille hieman infoa koiriemme ikääntymisestä, kun se asia oli aikaisemmin unohtunut vallan kokonaan. Agilitykisaan on tullut jo paljon osallistumisia, ja monista luokista onkin jo tuloksia tullut. Nyt vielä ne, jotka eivät koiraansa vielä kisaan ole ilmoittaneet, mukaan vaan! Joissakin MIDI ja MINI -luokissa tilaa, MAXI I, II ja III ovat jo tuloksetkin tulleet. Päivittelimme myös koirille muutamia tuloksia, ja koiria on ilmoiteltu (ja ilmoitellaan aina kun sopivia kisoja sattuu tulemaan) ahkerasti kisoihin, eli tuloksia odotellessa :-)
Arkisto
Päiväkirja?
Päiväkirjaan kirjoittelemme tuoreimpia kuulumisiamme ja kuumimpia uutisia. Yleensä kirjoitamme päiväkirjaan jonkun erityisen tapahtuman tai muun sellaisen takia, mutta joskus myös saatamme päivitellä vain normaaleja kuulumisiamme ja päivityksiä. Tuorein merkintä on aina ylhäällä. Kun merkinnät ovat jo monta kuukautta vanhoja, poistamme ne.